Osallistuin seitsemän vuotta sitten hollantilaisen professorin ja muutoskonsultti Adriaan Bekmanin workshopiin. Tänä aamuna löysin sattumalta muistiinpanot, jotka tuolloin tein. Bekman jaotteli todellisuuden sellaiseen, jota emme ole luoneet ("vesi") ja sellaiseen, jonka olemme ("ikkuna").
Minä en ole luonut tätä aamua, mutta tämän tekstin olen. Nyt se on osa todellisuutta. Professori Bekman yllyttääkin meitä paremmin ymmärtämään omia luomuksiamme. Siis sitä kieltä, jolla ne meille puhuvat. Kuuntelemmeko, kun ikkuna kuiskaa "pese minut"? Millaiseen todellisuuteen kirjoitus minua ja sinua kutsuu?
Entä tavoitammeko koskaan sitä, mitä emme kerran luoneet? Niitä sanoja, jotka jonottivat tajuntamme hämärillä, kiemurtelevilla käytävillä ja joutuivat palaamaan nimettömään alkuyöhön. Niitä lauseita, jotka liukastuivat tietoisuutemme portailta kollektiiviseen sumuun ja katosivat?
Ehkä ne kaikki vaappuvat jonain päivänä eteemme ja sanovat: "olemme nyt tässä, kirjoita meidät tuleksi".
Mertzi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti